![]() |
![]() Heikki KuulaRakkaalla lapsella on monta nimeä. Hakaniemen Marvin Gaye, Kallion Phimpein Pimp, Lännen lokein, Martti Servaus, Dj Seinä... no joo, asiaan. Alkuvuodesta 2006 ilmestyi Volin kanssa yhteistyössä tehty Wordcup. Seuraavaksi on aika julkaista sekalainen sekoituslevy Heikin soolomateriaa. Heikki on myös YM:n graafikko, joten levyn kannet tulevat tästä eteenpäinkin olemaan outoja, mutta meidän mielestä siisteimpiä. |
![]() VoliYellowmicin viilipytty on viime aikoina paiskinut töitä levyn kanssa ja ottanut kasan velkaa. Levy tuli, velka jäi. Wordcup pakerrettiin Heikin kanssa yksissätuumin kahdessa vuodessa, mutta nyt on aika myös Volin takoa muutakin kuin Heikin päätä seinään. Voli on mukana vahvasti hoitamassa yhteisiä käytännön asioita, kuten remontointia ja levyjen roudaamisia painosta kämpille ja kämpiltä kauppaan. |
![]() VerbaaliRäpin Suomen mestari 2004 on voittonsa jälkeen viettänyt näennäistä hiljaiseloa kehittäessään myös kirjoitettua ilmaisuaan sille SM-tasolle. Freestylen erikoismies on aina viihtynyt battletilanteen lisäksi myös taustajoukoissa ja onkin viime aikoina varmasti käyttänyt enemmän aikaa tuottamiseen kuin omaan soolouraansa. Yellowmic-poikien ja -tyttöjen lisäksi miehen tuotannosta on päässyt hyötymään Kreivi von Dutseldorf, Masalan Swat, Sendero Luminoso ja ruotsalainen Progress. Tällä hetkellä Verbaali suorittaa pois asevelvollisuuttaan. |
![]() HeinähattuKesällä 2005 levynsä Tilapäinen taideteos julkaissut kalliolainen on vetäytynyt kirjoittamaan tulevaa läpimurtokiekkoaan. Vetäytyminen ei kuitenkaan ole niin kokonaisvaltaista, etteikö miehen ylienergisiä keikkoja Ezkin kanssa nähtäisi tasaisin väliajoin mitä minkälaisimmissakin paikoissa. Heiniksellä on myös erittäin keskeinen rooli YM:n suurproduktiossa Adi Hasla, joka saadaan valmiiksi vuoden 2006 aikana. |
![]() UlpuYellowmicin ainoa artisti, joka ei ole räppäri, eikä myöskään r´n´b-laulaja. Oikeastaan, Ulpulla ei ole musiikillisesti mitään tekemistä koko genren kanssa. Siitä huolimatta me kaikki voimme toistemme avulla vähän laajentaa sitä omaa kapeaa katsomusta musiikista ja siksi meistä on kaikista erittäin mukavaa, että Ulpu voi olla osa tätä "tiimiä" vaikkei kuulukaan samaan lokeroon. Ulpu työstää nyt ensimmäistä omaa julkaisuaan, josta kuullaan varmasti pian näytteitä. |
![]() Jii-PeeYellowmicin suhdetoimintamies, Rookie-nimellä verkkomaailmassa tunnettu bloggaaja, on saanut arvostusta tuossa niin aliarvostetussa lajissa, nettikirjoittamisessa. Ehkä joskus vielä ymmärretään, että ihmisiä ne ovat siellä toisessakin päässä. Pyhimyksen tuplaajana keikoilla pyörinyt kovaääninen mies on rakentanut omaa imagoaan ja tyyliään nyt kolmatta vuotta, ja oma ensimmäinen julkaisu on työn alla. |